sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Pysy kaukana valkeus

En pidä kasvihuoneilmiötä hyvänä juttuna, mutta kaltaiselleni talveninhoajalle siinä on kyllä puolensa. En nimittäin laittaisi ollenkaan pahakseni, jos valkoista töhnää ei sataisi lainkaan ja lämpötila pysyisi plussan puolella jatkossakin.

Plussat: ei ole kylmä, lämmityslasku pysyy kurissa, lumikolalle ei ole käyttöä, kukat kukkivat pihalla läpi vuoden ja kanat pääsevät ulos. 

(Onni ja Talvikki tuijottamassa olohuoneen ikkunaan)


(huom. tuijottava tiibettiläinen)


Miinukset: onhan siellä vähän pimeää ja mutaista.

Plussat kuitenkin voittavat miinukset mennen tullen, pimeyskin taittui talvipäivänseisauksen myötä. Pysythän siis talvi poissa vielä hetken? Tai jos tulet, tule vasta helmikuussa ja viivy vain pari viikkoa?
Joulu oli nimittäin oikein jouluinen ja mukava, vaikka vettä satoikin ja kukat kukkivat.

Myönnetään, ehkä tämä johtuu siitä, että aikanaan tuli vietettyä aika monta joulua ja vuodenvaihdetta trooppisissa lämpötiloissa. +4 astetta on aika kaukana tropiikista, mutta kyllä palmut ja vilkkuvat jouluvalot voi tuoda myös näille leveysasteille.

(olisin ostanut isomman mutta kaupat oli täynnä amarylliksiä)

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

H-hetkeä odotellessa

Jouluaattona meillä juhlii 11 henkilöä ja ainakin 3 koiraa, joten on aika karistaa vähän pölyjä nurkista. Koska puolet lahjoista on edelleen hankkimatta (ehtii hyvin vielä huomenna) ja ruokavalmistelut aloittamatta (ehtii aivan varmasti vielä huomenna), päätimme tehdä olohuoneelle pikamuodonmuutoksen. Ruokapöytä (joo, se on jatkettava, jos mietit aaton ruokailijamäärää) piileskeli aiemmin nurkan takana siten, että sitä ei juuri tullut käytettyä. Nyt siihen voisi jopa kuvitella istuvansa!


Okei, täytyy kaivaa tuohon pari taulua niin täällä ei näyttäisi ihan siltä että ollaan asuntoesittelyssä.

Nurkkaus, jossa pöytä ennen asui, näyttää pikamuodonmuutoksen jälkeen tältä:


Okei, tarvitaan yksi kirjahylly lisää, sähkömies tai -nainen, joka vetää tuonne kattolampun sekä työpöytä. Niin, ja SE tapetti!

Meidän eteinen on tyypillinen rintamamiestalon eteinen, joka on alkujaan tarkoitettu kylmäksi kuistiksi. Joku nero on onneksi asentanut sinne myöhemmin patterit, mutta säilytystiloja ei sieltä(kään) oikeastaan löydy. Tästä johtuen olemme tuskailleet koko syksyn erilaisten kadonneiden hanskojen ja lattialle kasautuneiden pipojen ja kaulahuivien kanssa. Järkevimpiäkin investointikohteita tästä talosta varmaan löytyisi, mutta mitta tuli vastaan ja ostin itselleni joululahjan.


Netti-ilmoituksen takaa paljastui juuri oikean kokoinen lipasto! Tuskin mitään antiikkia, mutta kelpaa tarkoitukseensa paremmin kuin hyvin. Kiva kun muutit meille, kuka sinut sitten tekikään.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Kun ulkona sataa, taas

..on ihan kiva muistella alkusyksyn aurinkoisia päiviä ja vaikka sitä, miten kauniin ja elegantinkin hevosen voi saada näyttämään tältä...




..miten koiran ulkoiluttaminen kannattaa aloittaa niin pienenä kuin mahdollista...



...ja miten järjettömän suloisia pari tuntia sitten kuoriutuneet tiput ovat.



keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Jouluhaaste

Iik ja apua, sain ensimmäisen blogihaasteen ikinä, kiitos Vihervaaran Annan.

Täältä pesee:

- Vastaa 24 kysymykseen.
- Haasta blogikollegat vastaamaan samoihin kysymyksiin ja saa keksiä myös lisäkysymyksiä liittyen jouluaiheeseen.
- Kerro kuka sinut on haastanut ja kenet haastat.

1. Parasta joulussa? Loma!
2. Joulumusiikkisi? Ks. Alla oleva kuva. Itse soitettuna ja laulettuna, tietty (onneksi meillä ei ole enää seinänaapureita).

3. Tykkäätkö katsella jouluelokuvia? Millaisia? Onko Lumiukko jouluelokuva?
4. Jouluherkkusi? SUKLAA, erityisesti Brunbergin tryffelit.
5. Mitä ehdottomasti pitää olla jouluaterialla? Rosollia, graavilohta ja mätiä.
6. Koska joulukoristeet pääsevät kotiasi koristamaan? Sitten kun tuntuu siltä, tänä vuonna marras-joulukuun vaihteessa.
7. Joulu kotona vai jossain muualla? Tänä vuonna kotona, monesti jossain muualla. Kummatkin varsin varteenotettavia vaihtoehtoja.
8. Itse tehdyt lahjat vai kaupasta ostetut vai molempia? Olen tylsä ja toistan edellisen vastauksen viimeisen lauseen.
9. Laitatko ulkovaloja pimeyttä valaisemaan? Tietysti.
10. Joulu oman perheen kanssa vai isommalla porukalla? Jos omalla perheellä tarkoitetaan vain tässä talossa asuvaa porukkaa, niin sitten isommalla porukalla.
11. Onko sinulla joku joululahjatoive? Joo, haluan saada kamalan paljon rahaa ja paljon pieniä tonttuja, jotka rakentavat yhdessä yössä kylpyhuoneen valmiiksi. Jos ei onnistu, myös suklaa ja punaviini on ihan toimiva yhdistelmä.
12. Paras saamasi joululahja? Noin vuonna 1990 saatu Stiga, toimii nimittäin edelleen!
13. Kamalin saamasi joululahja? Varmaan jokin epäkäytännöllinen asia jota en muista.
 14. Kuvaile unelmien joulusi. Sellainen, joka ei ole tylsä ja kaavoihin kangistunut. Onneksi joulusta voi tehdä juuri sellaisen kuin haluaa. 
15. Mikä on ärsyttävin joululaulu. 99 prosenttia “Jeesus on syntynyt maailmaan”-lauluista. T: Useamman sukupolven uskonnoton, joka huomauttaa, että joulua on juhlittu ennen kristinuskoakin. (suosittelen muuten tutustumaan aiheeseen laajemminkin, suomalaisten juhlapyhien historia on melko kiinnostavaa luettavaa:))
16. Oletko tehnyt jo jouluvalmisteluja tälle vuodelle? Mitä?  Tietysti. Lahjojen haalimisen sijaan olen kunnostautunut erityisesti jouluasioiden suunnittelussa.
17. Paras joulujuoma? Punaviini.
18. Oikea kuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan? Oikea.
19. Käykö teillä joulupukki? Ks. alla.

20. Paras joulumuistosi lapsuudestasi? Joulut mökillä ja valtavan korkea(lta näyttävä) lahjakasa.
21. Laittaudutko aattona hienoksi vai hölläiletkö koko päivän yöpuvussa? Smart casual.
22. Peruna-, porkkana, bataatti- vai lanttulaatikko? Peruna, hätätapauksessa bataatti. Porkkana- ja lanttulaatikko eivät kulkeudu kurkusta alas.
23. Paras joulusuklaa? Palaa kohtaan 4.
24. Joulutortut vai piparit? Kumpiakin on kiva tehdä, mutta ei ne järin kummoisilta maistu. 

Haastan: olen epäsosiaalinen enkä haasta ketään.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Seuraava projekti

Koska edellinen remontoitu huone on lattialistoja lukuun ottamatta valmis ja kylpyhuoneremontti edistyy äärimmäisen hitaalla vauhdilla, seuraava järkevä askel on tietysti kääntää olohuoneen sisustus ympäri ja tehdä pientä pintaremonttia. 

Olohuoneessa oli alun alkaenkin vähän puunattavaa. Lattiassa oli lähes neliön kokoinen reikä, josta paistoivat kaikki edelliset kerrokset laminaattia, muovimattoa, pinkopahvia sekä sen alla oleva raakalankkua. Edellämainitut on sittemmin jo korvattu puulattialla, mutta seinästä puuttuu edelleen palasia ja paria seinää koristaa elämänsä parhaat päivät nähnyt tapetti.

Sen tilalle voisi laittaa vaikka tällaisen.


Tapetti on Lewis and Woodin Adam's Eden. Luonnossa tuo näyttää tietysti vielä ziljardi kertaa paremmalta.

torstai 12. joulukuuta 2013

Voihan pipari

Olen yrittänyt kaivaa joulukoristeita esiin muuttolaatikoista huonolla menestyksellä. Pari vuotta sitten ostettu ikkunakoriste sentään löytyi tuskallisten etsintöjen tuloksena (siitä alimmaisesta laatikosta).



Tapetointi alkaa olla loppusuoralla, enää pari pientä suikaletta! Tästä inspiroituneena keksin jo seuraavan tapetointikohteen. Tähän mennessä sopivin kyseiseen tilaan (olohuoneen nurkka) sopiva tapetti maksaa 140 euroa/metri. Hinta hillitsee vähän sisustushaluja, ehkä ihan hyvä niin.



Kerroin jo, etten ole talvi-ihminen enkä pidä lumesta, enkä tunnustaudu myöskään jouluihmiseksi. Pakkohan sitä oli silti alkaa piparkakkupuuhiin.



Huom. keskellä seisova triceratops-muotti. Kohta se pääsee käyttöön!

tiistai 10. joulukuuta 2013

Ensilumi

En ole talvi-ihminen enkä lähtökohtaisesti pidä ollenkaan tästä valkoisesta töhnästä. Viikonloppuna maalla se kuitenkin näytti aika kivalta.



Okei joulu, saat tulla. Kunhan korjaat tämän töhnän pois mahdollisimman pian.


maanantai 2. joulukuuta 2013

O Tannenbaum

Palasin lapsuuteeni viime viikolla, kun kotiin kantautui vintillä pölyttynyt joulukalenteri noin vuodelta 1989 (?). Vanerista askarteltu vaneripuu on sen verran vankkaa tekoa, että se kestää varmasti vielä useamman joulukuun. 


Koska kalenterin nykyinen omistaja ei osaa vielä lukea, voin paljastaa niiden sisällön: luvassa on muun muassa tarroja, suklaata, pähkinöitä, ilmapalloja ja piparitaikinan leipomista.